Tästä eteenpäin Kimalteessa on siis tasaisin väliajoin luettavissa erilainen tarina erilaiselta ihmiseltä. Tehdään yhdessä historiaa, ja laitetaan näppikset laulamaan!
Kolme vuotta olin intensiivisesti käynyt terapiaa. Shokkiaika oli ohi, suru oli tullut tilalle, itkin paljon, aina kun näin tyttöjä, naisia, lapsia ja aina kun ajattelin miten minulle oli tapahtunut. Velloin kaikissa hirvittävässä tarinoissa.
Kaikki on varmasti kuullut tuon kliseisen sanonnan, mutta mun elämässä tää on alati läsnä.
Joo, 9 kuukautta on kulunut siitä, kun meikäläistä kannettiin pihalta sänkyyn ja käskettiin syödä, käydä pesulla ja levätä.
Tuo masennus on ollut osa elämääni jo teini-iästä asti, ja oli myöskin varmaan yksi syy siihen, että päihteet alkoivat maistua jo nuoresta pitäen. Niillä sai turrutettua itsensä ja tunsi kuuluvansa porukkaan.
Silleen hyvään aikaan sattui Metta pyytään mua kirjoittaan jotain, kun mulla oli reilu 2 kk sit taas kunnon romahdus. Mietin aluks, että mitä mulla on annettavaa, kun ei mulla oo vielä motivaatio kohdalla lopettaa päihteitä. Mut mä oon siinä vaiheessa, että löysin motivaation ottaa mun elämän takasin niiltä. Ei se ollu ongelma, että mies vetää...
Niin lyhyt sana, joka merkitsee monelle jotakin tai sitten ei mitään, ainakaan relatiivia.
