TML 6. MITEN PÄÄSIN POIS UHRIUDESTA
Kolme vuotta olin intensiivisesti käynyt terapiaa. Shokkiaika oli ohi, suru oli tullut tilalle, itkin paljon, aina kun näin tyttöjä, naisia, lapsia ja aina kun ajattelin miten minulle oli tapahtunut. Velloin kaikissa hirvittävässä tarinoissa.
Marraskuussa on lasten oikeuksien päivä ja olin saanut äidiltäni Husis lehden tilauksen kotiin. Istuin aamukahvilla ja luin sunnuntain lehden jossa oli kaksisivuinen tarina tytöstä jostain Afrikan maasta, en muista enää.
Hän kertoi että ensin hänet oli silvottu kuten traditioon kuuluu, vähän myöhemmin hänen perheensä oli tapettu hänen silmiensä edessä. Sen jälkeen hänet oli otettu seksiorjaksi moneksi vuodeksi. Jossain vaiheessa hänet pelasti joku organisaatio josta hän oli saanut traumaterapiaa ja turvaa.
Hän yritti jossain vaiheessa mennä takaisin omaan kyläänsä läheisyyteen mutta häntä ei otettu vastaan. Hän sai jäädä organisaatioon missä hän sai auttaa muita uhreja. Lehdessä oli iso kuva hänestä jossa hän katsoi ylös taivaalle ja hehkui valoa.
Hän sanoi, että hän oli niin äärettömän onnellinen ja kiitollinen elämästään, siitä mitä hän sai tehdä nyt, miten hän rakasti mitä hän sai nyt tehdä.
Minua hävetti, minua hävetti niin että puna nousi hiuksiin asti.
Ajattelin että minun pikku kantamiset olivat ihan pientä verrattuna hänen ja minä vaan velloin omissa tapahtumissa. Katsoin vaan omaan napaani. Hän antoi minulle ymmärryksen siitä että kannattaa antaa anteeksi, avata isomman ikkunan siitä missä menen elämässäni. Hän antoi minulle ilon ja valon siitä että olen elossa.
Hän sai minut ymmärtämään, että olen onnekas, ja että minun kuuluu olla kiitollinen kaikesta avusta mitä olen saanut. Se oli mahtava fiilis.
Ajattelen usein häntä ja näen edessäni hänen kuvansa. Kannan hänen valonsa koko ajan mukanani.
Olen hänelle äärettömän kiitollinen.
~ Maya ~