”Blogi

toipumisesta ja elämästä ja siitä, kuinka jokainen voi muokata huomisensa näyttämään ihan eriltä, kuin eilinen”.

Uusi teksti luettavissa aina kahden viikon välein! 

 

Aloitetaan! Mun nimi on tosiaan Metta, ja niin kovasti, kuin mä ennen pelkäsinkin kasvamista (liian) aikuiseksi on se nyt jo vähän myöhäistä: 29 vuotta plakkarissa, eikä itku auta tässäkään kohtaa markkinoilla. Vuosia kertyy (ja ryppyjä kans!), ja sen asian kanssa täytyy vaan yrittää pystyä elämään.

No moikka taas, täällä ollaan! Ja sellaisten asioiden äärellä, jotka mieluummin vetäisin vessasta alas ja unohtaisin.

Avun tarve... Tarvitsenko apua? Pärjään itse... Pärjäänkö itse? Kestän kyllä... Vai kestänkö?

Siitäkin huolimatta, että yksinäisyys on enimmäkseen subjektiivinen kokemus vailla omaa konkretiaa (?), on se kuitenkin asia, joka tilaisuuden saatuaan rikkoo paljon ympäriltään. Vaikkei yksinäisyys itsessään olekaan välttämättä näkyvä, äänekäs tai aina läsnä, on siinä paljon eri merkityksiä ja vivahteita niille, jotka sitä mukanaan joutuu...

Niin uskomatonta, kuin se onkin, on Kimalle päässyt kahteenkymppiin ja vieläkin porskuttaa! Ja koska tätä on mun mielestä syytä juhlia, valitsin mä aiheeksi sen, joka koskettaa, suututtaa ja satuttaa yhtälailla- nimittäin naiset ja naisten asema.

Niin kuin ne jo tietää, jotka on lukeneet mukana pidemmältä, mulla itselläni on todettu aikamoinen patteristo "ongelmia" tuolla aivojen syövereissä... Ja jo kauan ennen huumeiden mukaantuloa mä koin olevani auttamatta erilainen ja vähemmän tärkeä, kuin kaikki muut.

Menetys ja sen kokemus on jo ajatuksena sellanen, että harvalta löytyy ne oikeat sanat tosta vaan silloin, kun joutuu näkemään, kuinka toinen kärsii. Läheisen kuolema on aina kivulias kokemus, jota jokainen suree tavallaan huolimatta siitä, mitä loppupeleissä oikeastaan tapahtui. Pelko toisen puolesta hälvenee, mutta kipu jää.

Kaikkia niitä kertoja, kun jotain on peruuttamattomasti rikkoontunut mun sisällä yhdistää vain se syövyttävä kipu ja pelko, ettei musta tule kokonaista enää ikinä... Ettei niistä sirpaleista mun jaloissa ole mahdollista taikoa enää mitään ehjää tai pysyvää.

Niin... Viime kerralla me tosiaan jäätiin siihen kohtaan, jossa mun koko elämä lähti sille valittuun suuntaan, eikä mitkään mun korjausliikkeet mahtaneet asialle enää mitään. Mä en pystynyt enää lopettamaan syömistä, eikä mikään mun siihenastisen elämän aikana ollut valmentanut mua siihen pahan olon määrään, jonka kanssa mä elin seuraavan...

Anoreksia. Bulimia. Bulimareksia. Pro Ana. Pro Mia. Määrittelemätön syömishäiriö. Erittäin vakava alipaino. Vääristynyt kehonkuva. Kriittinen tila. Kroonisesti sairas.