LUKU 83. VALINTOJEN PÄIVÄ

Tunnustan: oon aina ollut tosi huono kestämään epävarmuutta. Kuinka olla tilanteessa, jossa kontrolli ja päätösvalta on kokonaan jollain toisella? Pitääkö siinä kiemurtelun lisäksi yrittää näyttää seesteiseltä, vai riittääkö, että pistää jalat ristiin ja pidättelee mitä tahansa, mikä saattaisi jännityksen takia pyrkiä ulos.

Elämä on kamalaa, sitä pohtii… ja yrittää samalla näyttää siltä, kun hallitsisi tilanteen täysin.

Se on ihan totta, että mun omat valinnat ei aina välttämättä oo olleet niitä kaikkein parhaita, mutta ne on aina kuitenkin olleet mun omia. Jos homma menee reisille, voi syyttää vain itseään… mutta jos valinta onkin jonkun toisen - mitä sitten tehdään?

Tänään mä olen tilanteessa, jossa haluan jotakin oikein kovasti. Mä haluan, että mun työ ja saavutukset puhuu puolestaan… mutta samalla mä pelkään kuollakseni, että mun suurin voitto estää mua etenemästä.

On totta, että raitistuminen on valtavan iso, kunnioitettava ja tärkeä saavutus, mutta kaikki ei valitettavasti pysty näkemään metsää puilta. Liian moni päättäjän asemassa oleva jumittuu siihen ajatukseen, että miksi sä ylipäätään horjahdit ja kaaduit naama edellä päihteisiin… lopputulemasta viis.

Mun mielestä on suorastaan syvä häpeä rangaista ihmistä vain siksi, että tuli satutetuksi liikaa… jos kuitenkin kasvoi myös tarpeeksi rohkeaksi katsoakseen vuotavaa haavaa ja sitoakseen sen parhaaksi katsomallaan tavalla.

Jos mä selviän tästä päivästä voittajana, mä luulen, että mun usko ihmisyyteen saattaa korjaantua, ainakin vähän. Näillä tyypeillä on monta syytä pitää mua kyvyttömänä… ja siksi se vaatiikin heiltä rohkeutta nähdä mun pystyvyys, voima ja valtava palo elämään.

Tää on myös sellainen hetki, jona huomaan jälleen käyväni itseni kanssa kauppaa. "Jos mä selviän tästä, mä lupaan, että hoidan tämän ja tämän asian kuntoon" ja "jos tästä selviän, se on varmasti merkki siitä, että vaikeudet on vihdoin takana".

On siis helppo huomata, kuinka paljon riippuu tästä kyseisestä päivästä. Mä sijoitan lopputulokseen todella paljon toivoa, pelkoa ja jopa uhmaa.

Mä olen taas tällä erää kyllästynyt häviämään.

Olisiko nyt mun vuoro päästä eteenpäin… ja tuntea olevani osa omaa elämääni muutenkin, kuin uhrina.

Mä haluan muuttaa historian suunnan.

Mä haluan elää.