LUKU 96. SANA SULLE, KAAOS MULLE

Jokainen tietää, että kaaos on osa meidän elämää. Toisinaan se rellestää hallitsemattomana pitkin meidän tonttia, ja joskus se tuntuu enemmän hallitulta. Kaaos on joko ystävä, tai verikostoa vannova vihollinen. Kuinka kestää, kuinka sietää epävarmuuden täyteistä elämää?

Jos käytän itseäni esimerkkinä, niin totean alkuun, että ihmeellistä kyllä toimin parhaiten silloin, kun on monta rautaa tulessa yhtä aikaa - ja mitä kuumemmalla lämmöllä, sen parempi. Huomaan kuitenkin, että heti, kun yksi palikka tornissa osoittaa huojumisen merkkejä, iskee se pelko, että koko mun huolella rakennettu linnanmuuri on kaatumassa ja vie mut mukanaan.

Haluan kertoa teille nyt jotain, jota en ole kertonut juuri kenellekään - on sen aika. Viime kesän alussa, touko-kesäkuun vaihteessa jouduin tekemään parin viikon mittaisen vierailun Auroran päiväsairaalaan. Ahdistus oli tosi syvää, ja pelot vei mennessään. Mä makasin siellä ja mietin, että millä helvetin lihaksilla mä menen enää eteenpäin. Kaikki meni enemmän tai vähemmän pieleen, eikä lääkkeiden väliin jättäminen auttanut asiaa.

Kyse ei siis ole siitä, että olisin ollut psykoottinen, vaaraksi kenellekään tai itsetuhoinen - kysymys oli siitä, että asiat pyöri mun ympärillä niin kovaa, holtitonta vauhtia, että tuntui vain ja pelkästään siltä, kuin olisin vain lähtenyt kävelylle ja eksynyt keskelle kaaoksen valtakuntaa.

Mun terapeutti sanoi kerran, että mun paineen- ja stressin sietokyky on noin neljävuotiaan tasolla - ja se lause on kulkenut mun mukana pitkään. Sen mukaan mä luulin, että mussa oli jotain sellaista vikaa, joka aina estäisi mua selviytymästä elämästä silleen, kun muut.

En kuitenkaan olisi voinut olla enempää väärässä.

Tämä toivottavasti todistaa teillekin, että esteet on tehty voitettaviksi. Minä en ole kyvytön, kykenemätön enkä todellakaan niin kypsä tähän elämään, ettäkö sen haasteet oikeasti saisi mut lannistumaan ja llyhistymään kippuralle maahan.

Nimittäin tänä kuluneena syksynä - kesän lopusta pian käsillä olevaan jouluaattoon - mä olen todistanut itselleni ja ihan jokaiselle muulle, että olen rautaa, tefloniakin kovempi. Mä painoin viittä duunia, harkkaa ja koulua yhtä aikaa aina siihen pisteeseen, että valmistuin vihdoin ammattiin, sain unelmieni työpaikan Porvoosta ja selätin ne epäilykset ja uupumuksen sävelet, jotka vielä kesän alussa lauloi mun korvaan, etten pysty jatkamaan.

Mä kirjoitin nimeni niihin tähtiin, joita olen vuosia katsellut vain kaukaa.

Minä olen paljon vahvempi, kuin kukaan olisi osannut kuvitella.

Niinpä voin vihdoin todeta varmana, että mun tarina ei ole vielä päättymässä - nyt se vasta todellisuudessa on siirtymässä kohti huippuaan, kohti sitä kohokohtaa, jossa sankaritar tajuaa oman voimansa ja kykyjensä määrättömyyden.

Sun tarina on ihan yhtä varmasti kuulemisen arvoinen, kuin mun. Pidä siis huoli siitä, että vaikka leikistä luopuminen kävisikin mielessä, se myös kuolee pois ennen, kuin muuttuu ajatuksista teoiksi.

Kun vuosi 2025 alkaa, me ollaan kaikki valmiina.

Nyt on aika näyttää, että meidän ihmeet on vasta matkalla. Oli sun vuodet olleet tähän asti kuinka rankkoja tahansa - kuinka kipua täynnä hyvänsä - nyt on aika näyttää itselle, ettei kukaan seiso meidän tiellä… ei edes me itse.

Ihanaa joulua ja pian alkavaa uutta vuotta teille toivoo,

Kimalle.fi, kokemusasiantuntija Metta - ja koko muu maailma.

Nyt on hyvä hetki tehdä historiaa ja kirjoittaa sunkin nimi niihin pilviin, jotka ennen varjosti meidän mahdollisuutta onnistua.

Nyt on meidän aika loistaa.

💖 Luv u like a crazy person 💝

Palataan taas ensi vuonna!