LUKU 6. PLUSSAT JA (NIIDEN) MIINUKSET
Joo... Ainakin silloin, kun mä itse käytin (ja varsinkin alkuun) oli mun välillä tosi vaikea erottaa positiivisia negatiivisista, eli niitä hyviä juttuja huonoista mut samalla mua ei häiritsevää kyllä jaksanut hirveestikään kiinnostaa: ainoa, millä sinä hetkenä oli väliä oli se mahdollisuus jatkuvaan hauskanpitoon ja kaikkeen siihen jännittävään, mitä kama ja ne ihmiset mun elämään toi.
Kesti kuukausia ja taas kuukausia, ennen kuin mä aloin olemaan edes sen verran tilanteen(i) tasalla, että pystyin objektiivisesti tarkastelemaan sitä senhetkistä menoa ja siitä vielä vuosia, ennen kuin mä pystyin näkemään (ja ennen kaikkea hyväksymään) sen faktan, ettei ne ympärillä niihin aikoihin pyörineet ihmiset oikeesti olleet mun ystäviä.
Jos mua silloin olisi pyydetty listaamaan paperille ne kuuluisat plussat ja miinukset, olisi se paperi ollut tän päivän tiedon valossa ensinnäkin A. täynnä pelkkää puppua ja B. käyttökelpoinen vain takansytykkeenä. Mä en sano, että kaikki niinä vuosina olisi ollut arvotonta tai pahaa vaan ennemminkin niin, etten ollut itse kykenevä seulomaan asioista hyviä ja huonoja niin, kuin olisi ollut mulle itselleni parhaaksi ja jouduin maksamaan siitä kovan hinnan monet kerrat.
Alle olen kirjoittanut omat plussani siinä muodossa, missä ne tänä päivänä mun pään sisällä pyörii ja eniten toivon, että joku toinen löytäisi niistä totuuden siemenen tarkastellessaan omaa tilannettaan ja sen tulevaa kulkua.
MEITSIN PLUSSAT:
ikinä ei tarvinnut olla yksin (jos ei ollut liian nirso)
paha olo ei päässyt yllättämään (paitsi tietty silloin, kun massit oli taas kerran ritsattu tai käytetty hetken mielijohteessa johonkin muuhun kuin seuraavaan piikkiin)
bileet kesti kepeästi ainakin seuraavaan aamuun (ellei pidemmällekin! Paitsi tietty silloin, kun joku taas öyskäsi ja ainoa vaihtoehto oli soittaa lanssi paikalle)
ei tarvinnut turhaan murehtia omatunnosta (koska ei ketään oikeesti kiinnostanut, kenen fillarin sä just pöllit päästäksesi pisteestä a. pisteeseen b. Kunhan se vaan ei ollut mun!)
rahaa tuntui alkuun tulvivan ovista ja ikkunoista (aina siihen asti, kunnes kaikki pikavippifirmat, kanit, Wishit sun muut Zalandot ja lähipiiri vihdoin tajusivat, ettet sä ollut maksamassa penniäkään takaisin, et laskulla etkä luotolla. Lopulta tietty ne luottotiedotkin menee, mutta siinä vaiheessa ollaan jo muutenkin niin syvällä p*skassa ja suossa, ettei sekään oikeestaan jaksa enää kiinnostaa)
Eli... Kama tuo alkuun mukanaan kenelle tahansa sen huuman ja jännityksen, joka poissulkee tieltään kaiken terveen järjen ja itsesuojeluvaiston väliltä eikä siinä auta ulkopuolisten tulla sanomaan, että mietippäs nyt hetki, että mihin sä oikein oot menossa. Lohduttavaa on kuitenkin se, että jos mäkin onnistuin napsauttamaan itseni pois siitä tuhon ja hävityksen kierteestä, niin silloin siihen pystyy myös kuka tahansa muu.
Vaikka kama olis ollut sun paras kaveri jo vuosia ei se tarkoita, etteikö parempia löytyisi silti sillä matkalla kohti raittiutta. Mä ymmärrän sen pelon kohdatessa uusia ihmisiä, kun ei koskaan voi tietää, kuinka se toinen suhtautuu menneisyyteen huumeiden tai muiden ongelmien kanssa mutta hyvä on muistaa, ettei kenenkään muunkaan eletty elämä oo kiillotusta vajaa kristallia: rohkeudella ja rehellisyydellä pääsee pitkälle, sillä usein ihmiset kuitenkin arvostaa jokaisen pyrkimystä parempaan elämään.
Tottakai niissä ajoissa kaman kanssa oli myös niitä hyviä juttuja, hyviä hetkiä... eihän kukaan jatkaisi piikittämistä tai snorklaamista päivästä toiseen samojen naamojen kanssa jos se aina olisi pelkästään kamalaa: siinä maailmassa hyvät ja huonot menee iloisesti sekaisin kunnes lopulta kukaan ei enää tiedä, mitä mieltä asiasta alun perin oltiin.
Mitä ne hyvät sitten oli? Mietitään tätä hetki, koska ainakin mun läheiset tuntuu kovasti uskovan mieluummin siihen, että kaikki siellä rajan toisella puolella on paskaa ja mä oon hullu ajatellessani toisin.
Eli... Hyvien juttujen kohdalle menee mun listassa ainakin ehdottomasti mun kolme parasta ystävää, joiden kanssa mä saatoin jakaa (melkein) kaiken iloista suruihin ja rahapäivistä refloihin ja vaikka he kaikki kolme on mut jo jättäneet siirtyessään ajasta ikuisuuteen on ne ajat ja ne muistot niitä asioita, joita en vaihtaisi mihinkään mistään hinnasta... Toki mä varmaan olisin saanut pitää heidät täällä edes vähän pidempään ilman huumeita, mutta se surullinen fakta on kuitenkin se, ettei me välttämättä oltaisi koskaan tavattukaan, ellei kama olis tuonut meitä yhteen...
Tässä hetkessä mä kuitenkin koen olevani tosi, tosi onnekas, koska sain kokea sen aidon ystävyyden porukassa, jossa suurin osa ajattelee pelkästää itseään ja myisi kenet tahansa siitä ympäriltä saadakseen edes sen grammankin piriä.
Huumeiden lisäksi kentällä kulkee sanonta "parhaat lähtee ekaks" ja vaikka se pitkälti päteekin voi hyvien juttujen listaan kirjata sen aidon ymmärryksen ja veljeyden, mikä sitoo yhteen niitä, jotka viimeisillä euroilla jakaa keskenään ne hätinä yhdelle riittävät vedot, ettei kenenkään tarttis kärsiä yksin.
Niin... Loppupeleissä on aika turhaa miettiä, onko hyviä vai huonoja juttuja enemmän vai vähemmän, sillä kaikkein tärkeintä on se, mitä me itse halutaan: toipumisen tie on raskas kulkea, mutta samalla se satavarmasti boostaa meidän jokaisen saumoja siihen aitoon, onnelliseen elämään, jota me voidaan elää rauhassa ilman pelon, masennuksen ja epätoivon tummaa pilveä.
Huumeet saattaa saada meissä aikaan sen tunteen, että me ollaan parempia, vahvempia, kauniimpia ja fiksumpia silloin, kun ollaan saatu rohkaisua ulkopuolelta, mutta totuus on loppupeleissä kumminkin se, että kaikkeen siihen, mihin koet pystyväsi huumeiden ansioista tuleekin oikeasti ihan susta itsestäsi: ainoa, mitä tarvitaan lisää on itsevarmuus ja luotto siihen, että omat voimat kantaa <3