LUKU 53. HULLUUDEN MÄÄRITELMÄ

Joo kuulkaa: jos ette vielä tiedä, mitä Einstein aiheesta kerran sanoi, käykää äkkiä googlen puolella kääntymässä ja tulkaa sitten takaisin. Nyt on nimittäin käsillä sellainen aihe, että haluan ihan jokaisen ymmärtävän, mistä hulluuden määritelmän perusajatus tulee ennen, kuin me sukelletaan itse aiheeseen.

Mä itse törmäsin tähän hienoon lausahdukseen jo vuosia sitten (ja tatuoin sen samaa kyytiä vasempaan sisäreiteeni): se kuulosti hienolta ja sellaiselta totuudelta, jota ei voi kumota tai kieltää.

Hulluuden määritelmä oli mun mielestä siis tosi upea tapa sanoa, että kun mä vaan kasvan, kehityn ja viisastun, niin astun automaationa askel askeleelta kauemmas niistä virheistä ja puutteista, jotka näin joka päivä peilistä. Mä ajattelin, että edessä häämöttävä aikuisuus olisi just sitä, että kaikista kokemuksista ja menetyksistä oppineena mä tavoittaisin täydellisen itseni... ja sen sellaisen päivän, jona lakkaisin olemasta se hullu siinä määritelmässä.

Lakkaisin tekemästä samoja asioita uudestaan ja uudestaan, odottaen aina sitä eri lopputulosta.

Mutta kun eihän se mene (pelkästään) niin.

Se on mun mielestä kyllä edelleen hieno ja vertaansa vaille oleva ajatus, että jokainen meistä oppii kertalaakista sen, ettei samaa mokaa saa tai kannata tai halua tehdä enää koskaan uudestaan. Sellainen olisi se ideaali ja täydellinen maailma, joka tukisi meistä kaikista ulos kyvyn virheisiin ja ohjaisi meitä kohti täydellistä elämää... täydellistä ja siitä hulluudesta vapaata tulevaa.

Onhan se nimittäin ihan älytön ajatus, että kukaan järkevä ihminen tekisi samaa valintaa enää koskaan huomattuaan, mihin se johti edellisellä kertaa.

Kuka hullu varastaa kaupasta enää sen jälkeen, kun on viettänyt yönsä siinä kylmässä ja ankeassa sellissä, Kisiksen alakerrassa? Kuka voikaan olla niin helvetin tyhmä, että vetää uudet lakkaöyskyt heti, kun Hartsun varjo katoaa selän taa, keskellä Helsingin hyistä talvea.

Niin... minä. Minä olin.

Jos mä nimittäin jotain oon oppinut näinä vuosina, joita olen kerännyt itseni ja menneisyyteni väliin, niin sen, että asioiden toistamista voi verrata hulluuteen vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että kyseinen ihminen valitsee toimia niin, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi tarjolla... että se ihminen valitsee kerta toisensa perään sen huonoimman vaihtoehdon, vaikka tietäisikin, ettei se ole pakollista.

Eli: minä en usko, että yksikään ihminen valitsisi käyttämistä, jos olisi oikeasti keinoja ja resursseja muuhun. Ei myöskään yksikään bulimikko jatka ahmimista ja oksentamista siksi, että nauttii nähdessään peilistä turvonneet sylkirauhaset ja verenpurkaumat silmiensä ympärillä... sillä enhän minäkään jatka ostamista siksi, että kihisisin onnesta nähdessäni laskuja satojen ja taas satojen eurojen edestä makaamassa avaamattomana eteisen lattialla.

Minä olen toiminut, kuten on toiminut siksi, etten siinä hetkessä ole voinut muuta.

Mä olen ollut pulassa, keinoton, pahoilla mielin tai täysin vailla ymmärrystä ja tukea... ja siksi olen päätynyt toimimaan sillä ainoalla tutulla tavalla, johon sillä hetkellä pystyn.

Kun sitä siis oikeasti mietitään, niin asioiden toisto on lopulta se ainoa asia, joka tuottaa tulosta. Lakkaatko sä ottamasta hoitoa vastaan, koska "se ei viimeksikään toiminut?" Lakkaatko sä yrittämästä parhaasi, koska "viimeksikin kaaduin ja polvet oli ruvella".

Eli... ehkä me voidaankin todeta, ettei hulluudella ja sinnikkyydellä ole sittenkään kauheasti eroa: ne on vaan saman kolikon kaksi puolta.

Me voidaan kokea olevamme hulluja niin kauan, kun polvet todella on rikki ja katkollekin ollaan menossa jo viidettä kertaa, mutta kun ei me voida tietää.

Kuudes kerta saattaa olla se, jolloin tapahtuu jotakin erilaista... jotakin, joka kääntää meidän kivut, pettymykset ja surut pois hulluudesta ja uudenlaisen "Heurekan" suuntaan.

Niin... Onko se siis niin, että mä olen kaiken muun lisäksi hullu uskoessani, että vielä joku päivä ne mun samat ja vanhat ja puutteelliset yritykset ja keinot alkaa kantaa hedelmää... vai olenko mä ehkä sittenkin se sisukkain ja sinnikkäin ihminen, jonka tunnen.

Niin kauan, kun tekee edes jotain pelastautuakseen uppoavasta laivasta, on olemassa se mahdollisuus, että apu ehtii ehkä sittenkin paikalle ajoissa.

Oli sun ämpärissä siis kuinka monta reikää hyvänsä, älä ikinä lakkaa kauhomasta: on parempi olla hullu ja uskoa huomiseen, kuin luovuttaja, joka on liian ylpeä kokeillakseen mitä tahansa käsillä olevaa vaihtoehtoa selvitäkseen... Sillä kun se pohjakosketus on käsillä, on meidän tehtävä valinta.

Ollako hulluja, vai sittenkin niin sinnikkäitä, että se vaan näyttää hullulta.

Sen silmin siis, joka päätti jo aikoja sitten, ettei yrittäminen kannata 💔

P.s. Lisää mietteitä siitä alimmasta aallonpohjasta löydät luvusta 2! Seuraa vaan siis tätä linkkiä https://www.kimalle.fi/l/luku-2-aallonpohja-ja-mista-se-oikein-loytyy/ ja sukella syvemmälle Kimalteen ihmeelliseen maailmaan 💙

Pssssst!

"Definition of madness is doing the same thing over and over again

and expecting a different result".

~ Albert Einstein~