LUKU 11. MUSTEENA IHOLLA

"Kun sen kerran otsaansa saa..."

...onko leima sillä valmis? Mä uskon, että moni meistä - liian moni - on joutunut elämään stigmansa kanssa liki ajasta ikuisuuteen, eikä se harmi kyllä lähde pesussa pois: vain vaikuttamalla asioihin me voidaan muuttaa tätä maailmaa ja tehdä siitä paikka, jossa jokaiselle on tilaa.

Niin se vaan on: jostain ihmeen syystä monet meistä tuntuu kokevan jatkuvaa tarvetta luokitella toisiaan. Ja kuten mulle kerran sanottiin, tarvitsee meistä jokainen (kai?) jonkun, jota katsoa alaspäin, jottei peilistä tuijottaisi aamulla takaisin se (oman) maailman pyörein nolla.

Niin kauhealta, kuin se kuulostaakin, tullaan me kaikki siinä kohtaa kuvaan mukaan, joiden sairaus katsotaan itseaiheutetuksi ja jotenkin ihmeellisesti meidän omaksi syyksi. Kun jengi kävelee meidän ohi Kalliossa tai Korson asemalla ja näkee vain sen meidän elämän raskauden (tai rahapäivän juhlatunnelmat), on noidankehä kaikessa musertavuudessaan valmis: niin se kuilu meidän ja 'normaalin elämän' välissä kasvaa kasvamistaan.

Joo... Vielä tänäkin päivänä mä joudun liian usein niihin tilanteisiin, joissa mun on todisteltava omaa oikeuttani tulla nähdyksi ihmisenä. Ne on niitä tilanteita, joissa tuntuu, että ainoa tulosta tuottava tapa toimia olisi hakata ihmisiä rautapalkilla päähän toivoen parasta. Toivoen, että ne ravintoketjun yläpäässä touhottavat tyypit alkaisi vihdoin tajuamaan, kuinka pieniä ne meidän väliset erot oikeastaan onkaan.

Lukemattomia on tosiaan ne kaikki kerrat, kun mun käyttöä on pidetty perusteltuna syynä olla auttamatta tai tarjoamatta oikeanlaista hoitoa. Kuinka monesti mua onkaan kieltäydytty katsomasta päin siinä hetkessä, kun toimitaan vastoin ihmisyyttä ja unohdetaan se, että myös käyttäjällä on arvo: ihmisarvo.

Mennään sitten asiaan ja mietitään, mistä se stigma sitten muodostuu? Tää on vaikea kysymys ja jokaiselle tietty henkilökohtainen, mutta kuitenkin mä luulen, että on turvallista olettaa sen olevan ennen kaikkea negatiivinen kokemus ja asiantila.

Stigma on se, joka muodostuu ennen kaikkea ennakkoluuloista, tietämättömyydestä, peloista ja "rasismista" siitäkin huolimatta, ettei mikään näistä ole riittävä tai käypä syy arvostella ja lokeroida niitä, joiden elämä on eri, kuin sun oma.

Tottakai mä ymmärrän, että tietyntyyppiset asiat ja kokemukset johtaa harhaan niitä, joiden tieto- ja kokemuspohja on rajallinen: välillä on jopa ihan ymmärrettävää, että se kadulle sammunut tai aggressiivisesti käyttäytyvä henkilö pelottaa.

Kuten me kaikki aikuiset ihmiset kuitenkin tiedetään, täytyy silloin pyrkiä muistamaan, miten jeesata sen sijaan, että lätkäistään stigmalla toista otsaan ja kävellään ohi. Stigma on se, josta jokainen käyttäjä kärsii siitäkin huolimatta, ettei kukaan "ulkopuolella" myönnä se on olevan asiana tosi.

Sitten on tietty se kolikon toinenkin puoli, eli se, miten me stigman tällä puolen koetaan asiat ja nähdään se leima meidän omassa otsassa.

Vaikka tää kuinka on kurja aihe puhua ääneen, on musta kaikkein tärkeintä nimenomaan se, ettei me itse jäätäisi jumiin siihen mielikuvaan, minkä muut on meistä ilman lupaa rakentaneet: vain pyrkimällä sinnikkäästi eroon siitä vioittuneen mielikuvasta me voidaan voittaa se meihin kytketty rasismi.

Stigma... sen olemassaolosta huolimatta meillä tulisi olla yhtäläinen mahdollisuus elää tätä elämää juuri sellaisena, kun se meidän edessä avautuu. Vain tarttumalla rohkeasti jokaiseen näyttäytyvään tilaisuuteen me pidetään huoli siitä, ettei se leima meissä ole ikuinen tai vahvempi, kuin meidän oikeus omiin valintoihin. Toisin sanoen ne, joilla eniten on valtaa tässä asiassa taitaa sittenkin olla me, me itse.

No, anyhows. Me ollaan varmasti yhtä mieltä siitä, ettei epäluulo, ylenkatse ja/tai tietämättömyys ole millään muotoa sopivia tekosyitä dumata niitä, joiden hihassa ei ollutkaan ässäparia silloin, kun tulevaisuuksia jaettiin. Tietty me voidaan itse vaikuttaa omaan huomiseemme tekemällä tänään parempia valintoja kuin eilen, mut jos ei mahdollisuuksia anneta samalla tavalla kuin muille, on eteenpäin meno hitaampaa ja motivaatio ymmärrettävästi valumassa laskuun.

Tilanteen tulisi aina olla se, että me voidaan itse päättää, minne me halutaan mennä ja millä määrällä effortia sinne mahdollisesti päästään. Se on kuitenkin yleisesti kaikkien tiedossa, ettei mikään määrä uhmaa riitä, jos tuntuu että taistelee niitä tuulimyllyjä vastaan ihan yksin.

Joka tapauksessa mä olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka sinuun, minuun tai naapurin Samojediin tatuoitaisiin teksti "made in China", ei se tee siitä yhtään sen enempää totta, kuin boldilla tekstattu "SUPERWOMAN" jonkun astetta teinimmän persvaon yläpuolella. Me voidaan kaikki määritellä itse itsemme tänään ja joka päivä tästä eteenpäin: älkää luopuko siitä oikeudesta kenenkään tai minkään takia <3